Soutuvene alkoi olla ahkerassa käytössä.
Korvasin usein illan kävelylenkin soutulenkillä virralla.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, joten Heinolassa tuota järveltä näyttävää jokea kutsutaan kymeksi tai virraksi.
Virallisesti koski on Jyrängönkoski. Sen yläpuolinen alue on Ruotsalaista ja alapuolella on Konnivesi.
Tämä nyt huomiona kun luet näitä tarinoita.
Alkuun soutulenkit kestivät tunnin, sen aikaa kun sauna lämpesi.
Havaitsin tuolloin, että virta näyttää hyvin nopeasti onko tänään se päivä vai ei.
Olen edelleen sitä mieltä. Kun rannasta lähtee ja tekee ensimmäisen käännöksen koskenniskan poikki,
vapa tärähtää tai sitten ei koko päivänä.
Havaintoni oli myös, että kalastuspaikkana urheilukalastusalue on hyvin haastava.
Vesi on kirkasta, sitähän ne helsinkiläiset juovat.
Ei toimi samat vaaput kun Heinäveden Petrumajärvellä, johon minulla on perimätietoa.
Virralle minulla oli vanhan appiukkoni sanat muistissa, ei peruketta ja fat rap on hyvä viehe.
Joitain ottipaikkoja muistin.
Siinä kaikki, ei muuta kuin opettelemaan missä puree ja millä värillä milloinkin.
Seurasi monen monta tyhjää reissua, ja menetettyjä vieheitä.
Niitä fat rap uistimiakaan ei enää ollut kaupoissa. Rapalan mini fat rap löytyy, mutta se ei nyt ollut etsimäni tuote.
Jotain samankaltaista on Kuha Jakki-vieheissä. Niillä aloitin.
Soutukalastuksen kannalta mestalla on omat haasteensa.
Virtaus on salakavalan voimakas. Se näyttää rauhalliselta mutta ei ole sitä.
Loppukeväästä en suosittele Jyrängönkoskeen menemistä soutuveneellä ollenkaan.
Sieltä ei nimittäin joka poika souda ylös.
Jos kala tarttuu koskenniskalla, on paras kiristellä jarrua ja soutaa ylemmäs väsyttelemään.
Tämän ovat jotkut videoiden katsojat havainneet, ja opastaneet toimimaan toisin ettei kala kärsi.
"Poista koukku vedessä tai vedellä täytetyssä laatikossa."
Tervetuloa näyttämään miten se tapahtuu, kun virta vie ja tuuli painaa niskaan.
Sitä odotellessa voin kertoa, että kymen pohjassa on sukeltajien mukaan uistin poikineen.
Tämän voin uskoa. On siellä valitettavasti minunkin vaappuja. Eihän ne sinne kuulu.
Virtaus tekee vieheen uittajalle tepposet, ja sopivassa kohtaa suorastaan imaisee kuvan muun pohjassa olevan roinan sekaan, jota sitäkin kuulemma riittää.
Harvalukuisten soutajien ja rannalta kalastajien kesken vallitsee hyvä henki.
Muiden vesikulkuneuvojen kanssa saa olla tarkkana.
Joukkoon mahtuu niitä, jotka eivät välitä nopeusrajoituksesta, aallottamiskiellosta tai muuten vaan ymmärrä soutukalastajan liikkeitä.
Vedetään siimojen yli niin että soi!
Soutukalastus oli jonkinlainen paluu siihen tapaan olla vesillä, johon olin lapsenakin tottunut.
Moottoriveneellä ajaminen alkoi ärsyttää jo melunkin vuoksi.
Ison veneen käyttö väheni kaiken aikaa, lopulta huomasin käyväni veneellä vain putsaamassa sen.
Ennen talviteloille nostoa putsasin sen, ja otin myyntikuvat.
Eräs tammikuinen päivä tuli se yksi ja ainoa kysely veneestä, ja niin se lähti Tampereen Kämmenniemeen.
Siitä sai uusi omistaja takuunalaisen pelin. Sinne meni myös uisteluvavat samaan pakettiin.
Kesällä uusi omistaja soitteli, että ompa hyvä vene!
Veneenomistajan taakan pudottua oli hyvä mieli jatkaa vesillä liikkumista soutaen.
Saan siitä jotain sanoinkuvaamatonta nautintoa.
Ja ne uisteluvavat, ei ole ikävä niitäkään. Ne on mielestäni aivan liian jäykät jalokalan jahtaamiseen.
Lisää kommentti
Kommentit