Soutuveneen vuokraajaksi

Julkaistu 25. joulukuuta 2024 klo 17.13

Suomessa oli jonkin aikaa toiminut Skipperi Rent-venevuokraus, josta kuulin ja luin juttuja milloin mistäkin.

Lähinnä ihmiset laittavat sinne veneitänsä vuokralle, ajatuksella saada käyttökustannuksille jakajia kun vene oli käyttämättä.

 

Aluperäinen idea oli laittaa moottorivene vuokralle juuri tuosta syystä. Vene oli kuitenkin hankittu uutena omaan käyttöön, aloin vierastamaan ajatusta.

Näin liikaa riskejä, varsinkin sen jälkeen kuin luin vuokraajien kokemuksia pilalle menneistä kausista. Oli ajettu vene korjauskuntoon, eikä kuumimpana sesonkina saanut osia tai korjaamoaikaa. Päätin, etten lähde siihen puuhaan. Hyvä päätös!

 

Sen sijaan katseeni kääntyi soutuveneeseen. Sehän on jo vanha, käytetty ja itsenaarmutettu. Pääomaa siinä ei ole juurikaan, lähinnä käyttöarvo.

Soutamalla sitä ei saa rikki, ja hankala sitä on sotkeakkaan niin ettei sitä saa pestyä käytön jäljiltä.

Otin selvää, että Skipperi-Rentissä voin itse päättää kenelle vuokraan. Järjestelmä tunnistaa käyttäjät, joten vilpistä jää kiinni. Rahaliikenne hoituu turvallisesti, ja järjestelmä hoitaa markkinoinnin ja virallisen vuokrasopimuksen. Sopii tarkalle kaverille, vaikka kyse on pieniarvoisesta soutuveneestä!

 

Päätin kokeilla, eihän tässä korkealta putoa. Jos saan vuokrattua kerran, vuoden venepaikkamaksu on kuitattu. Jos ei, niin mitäpä tuosta.

Tutkin muita soutuveneiden ilmoituksia ja hinnoittelua. Tein profiilin.

 

Hyvin nopeasti tuli ensimmäinen varauspyyntö. Jänskä homma, mitenkähän tämä menee?

Sovittiin Skipperin chatissä aika milloin tavataan veneellä ja hyväksyin varauksen.

Järjestelmä ilmoitti että vuokraaja on maksanut koko summan, ota kuvat luovutuksen yhteydessä.

Rock'n Roll! Nyt meillä molemmilla on kuvat missä kunnossa vene lähti vesille.

Vuokraaja oli fiksu mies, joka halusi tulla Heinolan Urheilukalastusalueelle kalaan nimenomaan veneellä.

Meillä oli hyvä keskustelu siinä veneenluovutuksen yhteydessä kalastamisesta, soutuveneestä kun ei kummoista perehdytystä tarvitse antaa.

 

Kaveri kalasteli koko päivän, ja iltasella näin veneen nöpöttävän paikallaan. Samassa chattiin tuli kiitosviesti, taimenta tuli ja kiitos vielä vinkeistä!

Ai että, olin onnistunut antamaan jollekkin sen fiiliksen josta itse nautin. 

Kuittasin järjestelmässä veneen vastaanotetuksi, ja parin päivän päästä sain rahat. No niin, venepaikkamaksu kuitattu!

Homma lähti tulille, jo ensimmäisenä vuonna vene meni mukavasti. Jos joku kuvittelee, että tämä on bisnes, kannattaa tehdä jotain muuta.

Moni haluaisi vuokrata veneen ilman vaivannäköä Skipperin tunnistautumisesta, tai vain pariksi tunniksi kympillä.

Vuokraisitko itse Penalle tässä moi, saatan käyttää venettäsi pihalaattojen kuskaamiseen saareen ettei oma veneeni naarmutu.

Ja ainiin, unohtaa veneen sinne. Ethän edes oikeasti tiedä olenko Pena vai joku muu.

Vaikka se helpolta tuntuukin, on siinä oma vaivansa. Ainakin minä haluan että asiakas lähtee puhtaalla veneellä, ja kaikki on sovitusti paikallaan.

 

Lähinnä vuokraaminen on antanut kohtaamisia muiden kalamiesten kanssa. Kokemuksia on jaettu puolin ja toisin.

Pelkästään positiivisia kokemuksia! Negatiiviset olen aistinut jo etupeltoon jolloin olen välttänyt ne.

 

Asiakaskohtaamisia on ollut monenlaisia.

Niistä toisessa julkaisussa! 

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.